Johtaja = yksinäinen arjen soturi?
Hyvät johtajat tuntevat vahvuutensa ja käyttävät niitä viisaasti.
Johtajuudesta puhutaan yllättävän usein kuin se olisi yksi valmis muotti. Ikään kuin olisi olemassa “oikea tapa” olla johtaja – ja jos et mahdu siihen, sinussa on jotain korjattavaa. Tämä ajatus elää sitkeästi sekä organisaatioissa että johtamiskeskustelussa.
Olen viime aikoina pohtinut, kuinka usein johtajuudesta puhutaan kuin se olisi yksi valmis paketti – “tietty tapa olla johtaja”.
Mutta todellisuudessahan hyvä johtaminen on oman vahvuuskombon hyödyntämistä, ei jonkun toisen mallin kopioimista.
Tämä havainto tuntuu itsestään selvältä, ja silti se unohtuu helposti arjessa. Kun paine kasvaa, moni alkaa matkia sellaista johtajuutta, jota luulee johdolta odotettavan – sen sijaan että nojaisi siihen, mikä on itselle luontaista ja kestävää.
Joyllan luonteenvahvuuksien koulutuksessa vastaan tullut VIA Characterin artikkelissa nostettiin esiin mielenkiintoinen havainto: monella menestyvällä johtajalla luonteenvahvuus nimeltä “Leadership” ei ole edes heidän vahvin luonteenpiirteensä.
Tämä on monelle vapauttava ajatus. Johtaminen ei edellytä tiettyä persoonallisuutta, vaan kykyä käyttää omia vahvuuksiaan tarkoituksenmukaisesti.
Silti he onnistuvat, koska he käyttävät omia vahvuuksiaan (vaikkapa oikeudenmukaisuutta, huumoria, uteliaisuutta tai rehellisyyttä) tavalla, joka tukee heidän johtamistaan.
Olen itsekin nähnyt, miten myyttejä elää yhä:
🦾 johtajan pitäisi olla kaikkitietävä, teräksenluja ja aina tilanteen päällä.
Nämä myytit ovat sitkeitä, mutta myös raskaita. Ne luovat rooleja, joita kukaan ei oikeasti jaksa kantaa pitkään – ja samalla ne estävät monia hyviä johtajia käyttämästä omia vahvuuksiaan täysimääräisesti.
Todellisuudessa paras johtaja on usein se, joka uskaltaa sanoa “en tiedä vielä”, kuunnella ja luottaa tiimiinsä.
Tällainen johtajuus ei ole heikkoutta, vaan psykologista turvaa. Se antaa tilaa ajattelulle, oppimiselle ja yhteiselle vastuunotolle.
💡 Tämä myytin murskaaminen on tärkeä etenkin muutos-, prosessi- ja palveluorganisaatioissa, joissa johdon rooli on vähemmän “yhden sankarin” ja enemmän “moni-osaajan yhteinen tekeminen”.
Juuri näissä ympäristöissä yksittäinen sankarijohtaja ei kanna pitkälle. Sen sijaan tarvitaan johtajia, jotka tunnistavat omat vahvuutensa, täydentävät niitä muiden vahvuuksilla ja rakentavat toimivia kokonaisuuksia yhdessä.
Ehkä johtajuus on lopulta sitä, että tietää mistä omat siivet on tehty – ja osaa antaa myös muiden levittää omansa.
Tämä ajatus kiteyttää minulle vahvuusperustaisen johtajuuden ytimen: ei täydellisyyttä, vaan tietoisuutta. Ei yhdenmukaisuutta, vaan toimivaa moninaisuutta.
💬 Mikä vahvuus on sinulla ollut tärkein johtamisen tukipilari?