Askel kerrallaan
🔥 Mitä tehdä, kun kehitystyötä kyllä tehdään – mutta kukaan ei näe kokonaisuutta eikä tiedä, mihin aika oikeasti menee?
Tässä tilanteessa aloitimme organisaatiossa, jossa kehittämistä tehtiin vauhdilla ja innolla, mutta ilman rakenteita tai läpinäkyvyyttä.
Projektit syntyivät eri puolilla organisaatiota orgaanisesti tiimien kautta ja etenivät omia polkujaan. Johdolla ei ollut näkyvyyttä siihen, mitä projekteja oli käynnissä, kuka niitä johti tai mihin niukkoja resursseja käytettiin.
📊 Ei ollut yhteistä mallia, ei priorisointia, ei omistajuutta. Kysymykset, päällekkäisyydet ja aikatauluhaasteet tuntuivat kaikilla tasoilla – mutta kukaan ei varsinaisesti katsonut isoa kuvaa.
Paras ratkaisu oli siis rakentaa yksinkertainen, mutta toimiva rakenne:
📌 Otin käyttöön kevyen projektinhallinnan työkalun, jolla jokainen kehityshanke dokumentoitiin yhtenäisellä mallilla - aluksi hyvin, hyvin kevyellä kädellä.
📌 Loin koko organisaation läpileikkaavan projektisalkun, josta näkyi, mitä on käynnissä, mitä tulossa ja kuka vastaa mistäkin.
📌 Käynnistimme salkun käytön osana johtoryhmän arkea: priorisoimme, arvioimme kuormitusta ja päätimme yhdessä, mihin sitoudumme.
Mitä tapahtui tämän jälkeen?
✅ Kehitystyö tuli näkyväksi – turhat tai päällekkäiset hankkeet tunnistettiin.
✅ Fokusta pystyttiin ohjaamaan strategisiin projekteihin.
✅ Johto sai luottamusta siihen, että kehitystyö on johdettu kokonaisuus eikä yksittäisten tiimien puuhastelua.
💫 Vapautuneella energialla saatiin vihdoin myös aiemmin jumiutuneita projekteja maaliin, ja tiimit kokivat, että heidän työnsä nähdään ja arvostetaan.
💡 Tämä on minusta erinomainen esimerkki siitä, miten pienellä rakenteella voi olla suuri vaikutus. Ei tarvittu massiivista, kallista järjestelmää, vaan selkeä malli, omistajuudet ja rytmi.
Mun mantra on: mielummin liikkeelle kevyesti kuin ensin rakennetaan puoli vuotta ilman tuloksia.